« takaisin

Miten valitsen hoivapalvelun ikääntyneelle läheiselleni?

Ympäri Suomea on viime aikoina kantautunut toinen toistaan ikävämpiä uutisia vanhusten huonosta hoidosta, hoitajien vähyydestä ja hoivapalvelujen huonosta laadusta. Joitakin yksityisiä hoivakoteja on jopa suljettu niissä olleiden laiminlyöntien vuoksi. Oman läheisen ollessa kyseessä hoivapalvelun valinta kannattaakin tehdä huolella. Mutta mitä kannattaa ottaa huomioon vanhuksen hoivapalvelua valitessa?

miten valitsen hoivapalvelun ikääntyneelle läheiselleniMistä lähteä liikkeelle läheiselle hoivapalvelua valitessa?

Ensimmäinen askel hoivapalvelun etsinnässä on ottaa yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimen vanhuspalveluun, jossa selvitetään, onko ihminen kuntonsa, tulojensa ja varallisuutensa perusteella oikeutettu kunnan maksamaan asumispalveluun tai palveluseteliin. Vanhuspalvelussa kartoitetaan ikääntyneen henkilön toimintakyky ja palveluiden tarve, annetaan ohjausta ja tehdään tarvittaessa hoitosuunnitelma. Ensimmäisenä ratkaisuna mietitään aina kotihoitopalveluja, mutta jos ne eivät riitä, henkilölle aletaan etsiä palveluasuntoa.

Hoivakoti, seniorikoti vai kotihoito?

Oikeanlaisen ratkaisun löytämiseen vaikuttaa palveluiden tarpeen ja hinnan lisäksi oman asuinpaikkakunnan koko. Pienellä paikkakunnalla saattaa vaihtoehtona olla vain kunnallinen vanhainkoti tai terveyskeskuksen vuodeosasto, mutta isommalla paikkakunnalla on yleensä lisäksi kunnan ja yksityisen yhdessä tarjoamia vanhusten hoivapalveluita.

Vanhusten hoivapalveluita etsiessäsi saatat törmätä melkoiseen termien viidakkoon, ja termejä myös käytetään kirjavasti. Pääsääntöisesti vanhainkodilla, hoivakodilla ja palvelukodilla viitataan eriasteisesti tuettuihin palveluasuntoratkaisuihin, eli joko tehostettuun tai tuettuun palveluasumiseen. Palvelukodissa voi nimensä mukaisesti yleensä ostaa erilaisia palveluja oman tarpeen mukaan ja hoivakoti on yleensä tarkoitettu enemmän apua ja hoivaa ympäri vuorokauden tarvitseville. Näiden lisäksi on olemassa myös seniorikoteja, jotka eivät monesti juurikaan poikkea tavallisista vuokra-asunnoista.

Ikääntyvälle läheiselle voi etsiä hoitoa seuraavista ratkaisuista:

  • Kotihoito: Vanhus asuu kotonaan, jonne ostetaan tarpeen mukaan palveluja, kuten sairaanhoito-, ruoka- ja siivouspalveluja.
  • Seniorikoti: Senioreille vuokrattavia asuntoja, joissa ei ole henkilökuntaa ja kaikki palvelut ostetaan erikseen.
  • Tuettu palveluasuminen: Palvelukoti, jossa vanhus voi ostaa palveluita tarpeensa mukaan. Hoitohenkilöstö on paikalla yleensä päiväsaikaan.
  • Tehostettu palveluasuminen: Hoivakoti, joka on tarkoitettu fyysisesti toimintarajoitteisille tai muistisairauksia sairastaville ikäihmisille, jotka tarvitsevat hoivaa ja apua kaikkina vuorokauden aikoina.

Selvitä asiakkaiden kokemukset

Hoivapalvelua valitessa kannattaa hinnan lisäksi miettiä, millaisia palveluja siellä on tarjolla ja millaisia aktiviteetteja se tarjoaa. Käydäänkö vanhusten kanssa esimerkiksi kulttuuritapahtumissa tai uimassa? Järjestetäänkö paikan päällä harrastustoimintaa? Onko asukkaille tarjolla ystävätoimintaa tai käykö kaverikoira tervehtimässä vanhuksia? Aktiviteetit tekevät arjesta mielekkäämpää ja pitävät iäkkään läheisen virkeämpänä.

Tärkeä juttu selvittää ovat tietysti myös asukkaiden ja asukkaiden omaisten kokemukset hoivayrityksestä. Tyytyväiset asiakkaat ovat merkki siitä, että kyseistä hoivakotia kannattaa harkita omalle läheiselle. Jos huonoja kokemuksia on paljon, kannattaa siirtyä suosiolla seuraavaan vaihtoehtoon.

Zeckit-palvelusta pystyt selvittämään yksityisen hoivakodin taustojen lisäksi myös sen saamat asiakasarviot. Muista myös käydä jättämässä oma arviosi hoivakodin palvelun laadusta. Näin hyvät hoivakodit saavat ansaitsemaansa kiitosta ja heikommin suoriutuvat palautetta, jotta he tietävät kehittää toimintaansa.

Klikkaa alta Zeckit-palveluun ja tarkasta hoivapalveluyrityksen taustat:

Etsi yritys ja tarkasta taustat

 

 

Lue lisää aiheesta