« takaisin

Henkilöstölehti yhteishengen sytyttäjänä

03.1.2018

Tilaajavastuun henkilöstölehti Sytyke.jpg

Ennen joulua työntekijöidemme postiluukuista tipahti odotettu henkilöstölehtemme Sytyke. Noin kaksi vuotta sitten aloimme pohtimaan pienessä porukassa erilaisia keinoja kehittää sisäistä viestintäämme niin, että mahdollisimman moni osallistuisi siihen ja saisi äänensä kuuluviin. Vuosien varrella olimme rakentaneet intranetin ja ottaneet erilaisia viestintävälineitä käyttöön, mutta ihan perinteistä henkilöstölehteä meillä ei ollut. Vaikka elämme paperitonta aikakautta, ja ihmiset tilaavat yhä vähemmän lehtiä kotiinsa, halusimme kokeilla, kuinka pitkälle oma henkilöstölehti kantaisi.

Tänä päivänä Sytykettä työstää vajaan kymmenen hengen toimituskunta. Lehti julkaistaan neljä kertaa vuodessa, ja sen rakenne on pysynyt melko samana alkutaipaleelta lähtien. Lehti alkaa aina toimitusjohtajamme kirjoituksella, jossa hän pohtii viimeisimpien kuukausien tapahtumia ja tsemppaa vastuugrouplaisia. Lehden pääartikkeli puolestaan on joka numerossa henkilöhaastattelu työntekijästämme. Kaikilla työntekijöillämme on mahdollisuus vaikuttaa Sytykkeen sisältöön, jotta se kuvastaisi paremmin sitä, millaisia me olemme.

Hauskimpia osiota Sytykkeessä ovat humoristinen KÄÄK-juorupalsta, horoskoopit, työsuojeluvaltuutetun vinkit ja viinivinkit. Halusimme alusta lähtien pitää lehden hupaisana ja hieman viihteellisenä, jotta mielenkiinto sen lukemiseen säilyisi. Kaikkia ei hömppäjuttujen lukeminen varmasti kiinnosta, mutta saatujen palautteiden perusteella lehden jutut ovat naurattaneet työntekijöitämme kerta toisensa jälkeen. Lehdessä on vuosien saatossa käsitelty niin Tilaajavastuun vauhdikkaita kesäpäiviä, humoristisia puutarhanhoitovinkkejä kuin Sytykkeen käyttöohjeita (lehdestä saa tehtyä esimerkiksi oivan rannetuen).

Sytykkeestä on vuosien saatossa muodostunut tärkeä osa työyhteisömme arkea ja keskeinen yhteishengen rakentaja, jonka tupsahtamista postiluukusta odotetaan innolla. Vaikka välillä työntekijöitämme nolottaa juorupalstan jutut, on lehti silti tehty hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa. Kuppi kuumaa kahvia ja hetki henkilöstölehden parissa ilahduttaa kummasti!


Lue lisää aiheesta