Building the
Future.

Edistämme etenkin rakennetun ympäristön digitalisaatiota ja autamme alalla toimivia yrityksiä lain velvoitteiden hoidossa. Meidän palvelumme helpottavat yritysten arkea. Teemme luotettavan datan avulla parempaa ja kestävämpää elämää ihmisille ja ympäristölle.

Sisältö
VastuuGroup_VASTUULLISUUS_transparent

Vastuu Group

Ennen Vastuu Groupin syntyä meidät tunnettiin nimellä Suomen Tilaajavastuu. Toimintamme keskittyi noina aikoina etenkin rakennusalan yritysten auttamiseen yhteiskunta- ja lakivelvoitteiden kanssa. Vastuullisuus ja luottamus ovat siis jo alusta asti olleet tekemisemme ytimessä.

Olemme matkan varrella kasvaneet toimijaksi, joka edelleen tuttuun tapaan tarjoaa näitä palveluita eri alojen yrityksille, mutta olemme myös vahvasti mukana edistämässä rakennetun ympäristön digitalisaatiota. Halumme tarjota palveluistamme kertyneen datan kaikkien saataville, jotta alan kehittäminen ja kehittyminen olisi helpompaa. Haluamme auttaa asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme muuttumaan paremmiksi päättäjiksi, rakennuttajiksi, asukkaiksi ja rakennetun ympäristön kuluttajiksi ja kehittyä yhdessä heidän kanssaan vastuullisemmiksi.

Ajattele tulevaisuutta, jossa lakivelvoitteet hoituvat nappia painamalla, rakennusprojektit valmistuvat ajallaan eikä turhaan työhön mene rahaa. Me luomme tästä unelmamaailmasta totta!

Uskomme, että kestävämpi rakennettu ympäristö tarkoittaa parempia elinoloja meille kaikille.

Kiinnostaako sinua luoda parempaa tulevaisuutta? Ota rohkeasti yhteyttä, tehdään se yhdessä!

Unelmana parempien elinolosuhteiden luominen

Unelmamme on luoda parempia elinolosuhteita miljardille ihmiselle vuoteen 2025 mennessä. Motivaationamme on se, että uskomme vakaasti voivamme jättää paremman maailman tuleville sukupolville kestävämmän rakennetun ympäristön ratkaisujen avulla.

  • Yrityksille kestävää kasvua luottamuksen perustuvien ja datan hyödyntävien liiketoimintamallien avulla.
  • Ihmisille parempia elonolosuhteista älykkäillä palveluilla.
  • Maapallolle parempi tulevaisuus kestävämmillä rakennetun ympäristön ratkaisuilla.

Käy kurkkaamassa tulevaisuudensuunnitelmamme roadmapista, jos haluat nähdä, mitä meillä on kehitteillä ja seuraavaksi tulossa.

Arvot ovat arkemme perusta

Vastuullisuus kietoutuu yrityksemme koko strategiaan ja toimintaan.
Arvoistamme syntyy luottamus, joka on kaiken tekemisemme ydin.

Omistajamme ja jäsenetusi

Tutustu yrityskulttuuriimme blogissamme

Platform of Trust

Platform of Trust harmonisoi eri lähteistä tulevan datan, jotta sen hyödyt voi ottaa käyttöön reaaliajassa ja turvallisesti – ilman aikaa vieviä ja kalliita integraatioprosesseja. Platform of Trust on luotettava data-alusta, joka mahdollistaa eri lähteistä ja eri aloilta tulevan datan harmonisoinnin ja sen hyötykäytön. Neutraali alusta, joka vähentää integraatioita ja kustannuksia merkittävästi.

Platform of Trust Oy on Vastuu Groupin 100-prosenttisesti omistama oleva tytäryhtiö, joka vastaa Platform of Trust- ja SignSpace-liiketoiminnoista.

Hallitus

Heikki Ellonen
Tietojärjestelmät, Rakentamisen Laatu RALA ry

Advisory board

Bo Harald

Tarmo Pipatti

Reijo Paananen

Eero Suomela

Ilkka Lakaniemi