« takaisin

Lupa kuljettaa valaistusvälinettä ja muita ohjeita rakennustyömaille

Lupa kuljettaa valaistusvälinettä ja muita ohjeita rakennustyömaille_vihrea

Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta sisältää paljon hyödyllistä asiaa ja on kaikessa komeudessaankin melko raskasta luettavaa. Työturvallisuus on kuitenkin vakava asia, jonka laiminlyönti vaarantaa pahimmillaan jopa ihmishenkiä. Asetuksen kiemuroista löytyy onneksi myös muutama lausahdus, jotka aiheuttivat asetukseen kirjain kirjaimelta tutustuessa huvitusta:

 ”Nosturin ja muun nostolaitteen käyttäjän on päivittäin sekä tarvittaessa muulloinkin ennen työn alkua kokeiltava laitteen toiminta ja varmistauduttava varsinkin kylmänä ja sateisena aikana koekäytöin jarrujen ja turvalaitteiden toiminnasta.” Suomen kesä, minkä lisätyön meille tässä tuotkaan!

Tie- ja katualueilla sekä muilla liikenteeseen käytetyillä paikoilla koneiden on erotuttava liikenteestä.” Työkoneella liikkeelle lähtiessä kannattaa siis jättää naamioitumisvälineet kotiin, sillä salamyhkäisyys ei tässä kohtaa ole hyve.

Jos työn tekeminen edellyttää, että putoamisen estävä suojarakenne tai -laite väliaikaisesti poistetaan, on käytettävä muita korvaavia suojatoimia.” Käsky ”et saa pudota” ei kuitenkaan varmaan riitä tarvittavaksi suojatoimeksi – esimerkiksi valjaat toiminevat paremmin.

Sellaisissa maa- ja vesirakennustöissä, kuten tunnelin louhinnassa, sekä muissa vastaavissa töissä, joissa ei voida kohtuudella vaatia järjestettäväksi muuta valaistusta, saa 1 momentin estämättä käyttää työkoneen omaa tai työntekijän mukanaan kuljettamaa valaistusvälinettä.” Tämä tarkoittanee lyhemmin ”jos muuta valoa ei ole, saat ottaa taskulampun mukaan”?

Tikkaita käyttäville työntekijöille on annettava opetus ja ohjeet tikkaiden turvallisesta käytöstä ja niiden käyttöön liittyvistä vaaroista.” Milloin sinä kävit viimeksi tikkaidenkäyttökoulutuksessa?

Elementtien on nostettaessa oltava tasapainossa.” Sopiva määrä tulta, maata, vettä ja ilmaa siis mukaan.

Pukkitelinettä ei saa koota asettamalla pukkeja päällekkäin.” Sehän olisi jo eläinrääkkäystäkin!

Vähän vakavammin päätoteuttajan velvollisuuksista rakennustyön turvallisuuteen liittyen voit lukea Ellin aiemmasta blogikirjoituksesta:

Päätoteuttajan vastuut rakennustyömaalla

Lähde: Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta


Lue lisää aiheesta