« takaisin

Lisää virtaa vapaaehtoistyöstä

20.6.2017

lisää virtaa vapaaehtoistyöstä.jpeg

Työelämään hektisyys ja siihen liittyvät haasteet koettelevat toisinaan jaksamisen rajoja. Siksi jokaisella on hyvä olla jokin asia, joka tuo jaksamista työn ja arjen haasteiden keskelle ja tarjoaa mahdollisuuden heittää ainakin hetkeksi työasiat sivuun mielen päältä. Tilaajavastuulla välitetään työntekijöistä, ollaan joustavia ja kannustetaan ihmisiä jaksamaan työssä erilaisin keinoin, kuten Amanda kirjoittikin aiemmin julkaistussa tekstissään.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista tuetaan joustavilla työajoilla ja etätyömahdollisuuksilla sekä sillä, että työaikaa saa käyttää myös oman jaksamisen tukemiseen: toiset saattavat käydä muutaman kerran viikossa työpäivän lomassa kuntosalilla, toiset ruokatauon päätteeksi kävelylenkillä – tehdä juuri sitä, mikä on itselle tärkeää. Itse olen päättänyt käyttää tämän ajan vapaaehtoistyöhön.

Vapaaehtoistyön aloittaminen tarkoitti itselleni sekä työn että arjen järjestelemistä uudelleen tietyiltä osin. Se on vaatinut joustavuutta sekä työnantajalta että omalta perheeltäni. Näin jälkikäteen ajateltuna päätös sitoutua vapaaehtoistyöhön on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistäni, ja tunnen, että se on vaikuttanut positiivisesti osaltaan myös omaan jaksamiseeni.

Kiire, tavoitteet ja niiden myötä tuoma stressi sekä työssä että arjessa luovat toisinaan tunteen, että ei saa aikaiseksi riittävän paljon ja riittävän nopeasti. Jo pelkkä tasapainoilu arjen ja työn yhdistämisessä tuntuu välillä ylitsepääsemättömän hankalalta - etenkin, kun pitäisi riittää energiaa vielä itsensä kehittämiseenkin.

Hektisessä arjessa oman mukavuusalueen rajoilla toimiminen saattaa joskus olla hyvinkin raskasta. Silti olen sitä mieltä, että kehittymistä ei voi tapahtua ilman itsensä haastamista. Olen luonteeltani kilpailuhenkinen, ja työurani aikana olen tiedostanut, että työssäni onnistuminen edellyttää juuri oman mukavuusalueeni rajoilla ja ehkä vähän sen ulkopuolellakin toimimista. Kuitenkin kaipaan välillä sitä, että saan tehdä juuri niitä asioita, joissa tedän olevani elementissäni. Yksi näistä minulle tärkeistä asioista on lasten kanssa toimiminen. Tämän takia vapaaehtoistyö juuri Hope ry:ssä on ollut minulle tärkeää ja antoisaa.

On se sitten pieni kävelytauko työpäivän lomassa metsässä, kuntoilutuokio kuntosalilla tai vaikkapa muutama tunti uusien ihmisten kohtaamista vapaaehtoistyön merkeissä, on tärkeää tehdä itselleen merkitykselleisiä asioita. Parhaimmillaan niistä saa sekä iloa elämään että mahdollisuuden hetkeksi vaihtaa maisemaa ja palautua työasioista. Itse olen onnekkaassa asemassa siinä mielessä, että meillä Tilaajavastuulla annetaan mahdollisuus tähän.

Johannan teksti jatkaa postaussarjaa, jossa tilaajavastuulaiset kertovat yrityskulttuuristamme. Tustu kaikkiin yrityskulttuuripostauksiimme täällä.


Lue lisää aiheesta