« takaisin

Regina Saaren vieraskynä: Tavoitteena entistä asiakaslähtöisemmät ratkaisut

Regina Saari_kuva Liisa Karling

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden keskeisenä tavoitteena on turvata alueen työnantajien työvoiman saatavuutta sekä tarjota työnhakijoille tavoitteellisia ja yksilöllisiä työllisyyspalveluja. Toiminnan kulmakivet ovat asiakaslähtöisyys ja edelläkävijyys, ja näihin pohjautuen toimintaa kehitetään edelleen.

 

Jotta tavoitteellisia, yksilöllisiä, työelämälähtöisiä sekä kumppanuuteen perustuvia työllisyyspalveluita pystytään tuottamaan työnhakija- ja yritysasiakkaille, mielestäni avainasemassa on kaupungin koko palveluekosysteemin ja kumppanuuksien hyödyntäminen. Kumppaneita ovat mm. koulutuksenjärjestäjät sekä yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat. Yhden toimijan näkökulma ja keinot hankalien ongelmien ratkaisemiseksi ovat usein riittämättömiä. Kun esimerkiksi työttömyyttä lähdetään kitkemään, palkitsevin toimintatapa on laaja-alainen yhteistyö – näin työnantaja- ja hakija-asiakkaiden rinnalla, yhteisen tavoitteen eteen tekevät töitä niin yksityinen, kuin julkinenkin sektori.

Digitaalisuus luo mahdollisuuksia

Sanotaan, että ennakkoluulottomuus usein ohjaa otollisten tilaisuuksien luo. Digitaaliset ratkaisut ja ripaus ennakkoluulottomuutta ovat tarjonneet meille mahdollisuuden tutkia ja löytää eri toimijoiden kanssa erilaisia ratkaisuja. Kaupungilla on myös aito halukkuus kehittää uudenlaisia palveluita. Kaiken tavoitteellisen tekemisen keskiössä on entistä asiakaslähtöisemmät ja ketterämmät ratkaisut.

Omadatan hyödyntäminen tarjoaa tulevaisuudessa työllistymisen kentälle uudenlaisia mahdollisuuksia. Jos tulevaisuudessa kaikissa työnhaku- ja työelämäpalveluissa olisi henkilön omalla suostumuksella hänen tietonsa ja nämä varmennetut tiedot päivittyisivät automaattisesti, työnhakijoita voisi mielestäni palvella yksilöllisemmin ja asiakaslähtöisemmin.

Jos yksilöllisissä asiakastilanteissa, kaupungin työllisyyspalvelujen rinnalla, tarvittavilla kumppaneilla olisi mahdollisuus saada yhteisten asiakkaiden päivitetyt tiedot helpommin, he voisivat suunnitella koulutuksia ja palvelujaan entistä tehokkaammin sekä ennen kaikkea palvella asiakkaita entistä paremmin.

Lakisääteiset työllisyyspalvelut määrittävät asiakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Velvollisuudet liittyvät usein tavalla tai toisella työttömyysetuuden saamisen edellytyksiin. Omien tietojen jakamisen pitää luonnollisesti mennä linjassa asiakkaan velvoitteiden kanssa. Omien tietojen jakaminen viranomaiskäyttöön on tällaisessa tilanteessa aina välttämätöntä. Muun oman datan jakamisen tulisi perustua vapaaehtoisuuteen.

Digitaalisilla ratkaisuilla edistetään työllisyyttä

Digitaalisten ratkaisujen rooli kasvaa koko ajan. Ne tarjoavat mahdollisuuksia laidasta laitaan ja tuovat ihmisiä lähelle ajasta ja paikasta riippumatta. Meille on tärkeää pitää digitaaliset ratkaisut lähipalvelua täydentävinä ja tukevina palveluina, eivät toisiaan poissulkevina ratkaisuina. Digitalisaatio tuo asioinnin vapautta ja monipuolistaa palvelutarjontaa.

Tampereen kaupunki käynnistää keväällä Vastuu Groupin kanssa työllisyyden kenttäkokeilun, jossa kaupunki ja TE-toimistot kutsuvat mukaan työnhakija-asiakkaita.  Pilotissa työnhakijat luovat Luotettava työntekijä -osaajaprofiilin ja jakavat osaajaprofiilin erilaisiin työnhaku- ja työelämäpalveluihin. Palvelun tarkoituksena on tuoda työnhaku ja työelämäpalvelut yhteen paikkaan ja tehdä työnhausta helpompaa omadatan avulla.

Haluamme yhteistyöllä edistää työllisyyttä digitaalisten ratkaisujen avulla. Tällä tarkoitetaan työnvälitystä ja digitaalisten ratkaisujen kehittämistä osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi ja kohtaannon edistämiseksi. Yhteistyön taustalla on myös tahto nopeuttaa työnhakijoiden työllistymistä, kehittää työnhakijoiden osaamista sekä edistää yritysten tarvitseman työvoiman saantia.

 

Regina Saari

Tampereen kaupungin työllisyysjohtaja

Digitaalinen työllistyminen -hankkeen suojelija

 

Kuvaaja: Liisa Karling