« takaisin

Vinkit vastuullisempiin joululahjoihin

6.11.2018

Vinkit vastuullisempiin joululahjoihin

Apua, joulu on kohta taas täällä! Nyt pitäisi keksiä kivat lahjat puolisolle, sisaruksille, äidille, isälle, kummilapsille, naapureille, työkavereille ja koiran kummin kaimoille. Ja sitten on vielä ne kaikki muutkin joulun valmistelut ja menot! Omatuntoakin vähän kolkuttaa, miten paljon tulee taas tänäkin jouluna hankittua turhaa krääsää ja kuormitettua ympäristöä. Mutta mitäpäs jos toimisinkin tänä vuonna hieman toisin kuin ennen?

Epäinhimillisiä työoloja ja vaarallisia valmistusmateriaaleja

Ulkomaisissa verkkokaupoissa surffatessa omatuntoa kolkuttelevat muun muassa ulkomaisista verkkokaupoista tilattujen tuotteiden turvallisuus ja IPCC:n ilmastoraportti, jossa kerrotaan, millaisia uhkia ilmaston lämpeneminen aiheuttaa. Sosiaalisessa mediassa on käyty paljon keskusteluja siitä, mitä jokainen voisi itse tehdä päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Energian ja ruuan tuotannosta ja liikenteestä aiheutuu paljon päästöjä, mutta yksi merkittävä päästöjen aiheuttaja on materia, jota haalimme kaappeihimme kuin maaniset oravat talven edellä.

Suuri osa käyttämistämme tavaroista valmistetaan nykyään Kiinassa, Intiassa tai muualla Kaukoidässä, missä ympäristö- ja ihmisoikeusasiat ovat usein retuperällä. Valmistuksesta aiheutuvat jätteet dumpataan pahimmassa tapauksessa suoraan tehtaalta lähimpään jokeen. Tavaroiden valmistukseen saatetaan käyttää lapsityövoimaa, ja myös aikuiset työntekijät saattavat työskennellä kyseenalaisissa oloissa tai kokonaan ilman palkkaa. Lisäksi Suomeen tuodaan postimyynnin kautta paljon väärennettyä tai vaarallista tavaraa. Et varmaan haluaisi tukea ympäristön saastuttamista, epäinhimillisiä työoloja tai altistaa läheisiäsi vaarallisille valmistusmateriaaleille?

Eettinen lahja lämmittää myös antajansa mieltä

Kulutusvalinnoistaan, kuten joululahjoista, voi tehdä ekologisempia ja eettisempiä tekemällä fiksumpia valintoja. Kokosin alle muutaman vinkin, joiden avulla voit hankkia jouluksi paitsi kivoja lahjoja, myös hyvän mielen ja omantunnon.

  1. Aineeton lahja, kuten lahjakortti johonkin palveluun, lämmittää vastaanottajan mieltä varmasti ihan yhtä paljon tai enemmänkin, kuin halpatyömaasta tilattu porovillapaita. Erityisen mukavaa on saada lahjakortteja, jotka tulevat tarpeeseen, mutta ovat tarkoitettu johonkin sellaiseen arjen luksukseen, jota ei itse tulisi välttämättä muuten hankittua. Taattuja suosikkeja ovat esimerkiksi lahjakortit erilaisiin hemmotteluhoitoihin, ravintoloihin, leffaan tai lippukauppoihin. Voit myös miettiä, ilahtuisiko lahjan saaja, jos lahjoittaisit hänelle omaa aikaasi? Voit poimia ideoita aineettomiin joululahjoihin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Anna jotain muuta -sivustolta.
  1. Itse tehty lahja on kiva vaihtoehto, jos haluat antaa jotakin konkreettista ja olet luova ja näppärä käsistäsi. Usein lapset eivät välttämättä arvosta itse tehtyjä villasukkia, mutta mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa lahjoja, joihin lahjan antaja on käyttänyt paljon aikaa. Itse tehtyyn luomukseen voi käyttää myös kierrätysmateriaaleja, jolloin vain mielikuvitus on rajana! Miltä kuulostaisi esimerkiksi kaljatölkin klipsuista tehty laukku tai kravatti? Mikäli et ole askartelija, kannattaa suosiolla siirtyä seuraavaan vinkkiin.
  1. Jos haluat hankkia materiaa, Suomessa valmistettu tuote on fiksumpi vaihtoehto kuin Kaukoidässä tehty. Kun ostat Suomessa valmistetun tuotteen, voit olla varmempi siitä, että työntekijöiden työolot ovat olleet inhimilliset, he ovat saaneet työstään kunnon palkan ja tuotannossa syntyneitä jätteitä ei heitetä surutta luontoon. Suomalaisen tuotteen kohdalla tiedät myös, että CE-merkintä on oikea, eikä sitä hämmentävästi muistuttava China Export -merkki. Suomessa valmistetaan edelleen yllättävänkin paljon kaikenlaista tavaraa, ja niiden hinnatkin saattavat yllättää positiivisesti. Voit tutustua suomalaisten tuotteiden ja palveluiden tuottajiin Suomalaisen Työn liiton verkkopalvelussa.
  1. Lahjoitus hyväntekeväisyyteen on oiva lahja hänelle, joka ei halua itselleen mitään, vaan haluaa parantaa maailmaa. Voit ostaa hyväntekeväisyysjärjestöiltä erilaisia lahjoituksia, jotka on kohdistettu esimerkiksi eläinsuojelu- tai ihmisoikeustyöhön tai kehitysmaiden tukemiseen. Osa hyväntekeväisyysjärjestöistä myy myös aineellisia lahjoja, joiden tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Kehitysyhteistyön kattojärjestön Fingon sivuille on koottu kattava lista verkkokauppoja, joista voi ostaa hyvää tekeviä joululahjoja.

 


Lue lisää aiheesta