« takaisin

Millainen on hyvä referenssi?

Hyvien referenssien kerääminen on tärkeää, koska mikään markkinointikikka tai mainos ei todennäköisesti saa ihmisiä yhtä innokkaasti ostamaan yrityksesi palveluja kuin tyytyväisten asiakkaiden yrityksestäsi ja tuotteistasi kertomat tarinat ja suosittelut.

Joka kerta kun asiakas on tekemässä ostopäätöstä, hän puntaroi eri vaihtoehtoja ja arvioi mahdollisia riskejä, jotka hän ottaa tilaamalla sinun yrityksesi tekemään työn. Sillä kyllähän me kaikki tiedämme, että aina kaikki ei mene ihan putkeen. Mitä enemmän sinulla on tarjota todistusaineistoa onnistuneista töistä ja asiakaskeissestä, sitä turvallisempana vaihtoehtona yrityksesi näyttäytyy.

Millainen on hyvä referenssi?

Millainen sitten on hyvä referenssi?

Yleensä asiakkaita kiinnostavat referenssit juuri siitä palvelusta tai tuotteesta, jota hän on etsimässä. Esimerkiksi jos asiakasta kiinnostaa terassin rakentaminen, hän etsii kuvia terasseista, eikä häntä kiinnosta niin paljoa kuvat ja tarinat onnistuneista kattoremonteista. Tai jos asiakas haluaa tilata hääkimpun, ei hän ole kovinkaan kiinnostunut hautajaiskukista.

Niinpä kannattaa kerätä referenssikuvia ja -tarinoita laajalla skaalalla kaikesta siitä, mitä yrityksesi tarjoaa, olipa se sitten remontteja tai kukkakimppuja.

Hyvällä referenssillä on kasvot

Viesti on aina tuhat kertaa uskottavampi asiakkaan kuin yrityksen itsensä kertomana, joten kannattaa haalia referenssejä oikeista töistä. Ideaalitapauksessa asiakas vielä kertoisi hyvästä kokemuksestaan omalla nimellä ja naamallaan. Mutta koska suomalaiset ovat tunnetusti hivenen ujoa kansaa, tämä ei aina ole mahdollista.

Missä muodossa hyvä referenssi on, riippuu siitä, mitä yrityksesi tarjoaa. Jos toimialaasi ovat vaikkapa digitaaliset palvelut, eivät kuvat todennäköisesti tuo siihen kovinkaan paljoa lisäarvoa, ellet sitten saa käyttää kuvituksena referenssin antajan kuvaa.

Sen sijaan joillakin toimialoilla, kuten esimerkiksi kauneusalalla, sisustussuunnittelussa, remontoinnissa ja rakentamisessa, visuaalisuus on hyvin tärkeässä roolissa. Asiakas muodostaa näissä tapauksissa kuvien perusteella mielikuvan tarjoamastasi tuotteesta tai palvelusta, ja saattaa joskus perustaa koko ostopäätöksensä häntä miellyttävien kuvien varaan.

Miten ja mihin referenssejä kannattaisi kerätä?

Jotta referenssejä kertyisi, on niiden keräämiseksi hyvä luoda prosessi. Esimerkiksi onnistuneen asiakaskeissin päätteeksi kannattaa aina kysyä, voisiko asiakasta ja hänelle tehtyä työtä käyttää referenssinä. Jos asiakas on todella tyytyväinen lopputulokseen, hän yleensä suostuu mielellään.

Toinen helppo tapa kerätä referenssejä on palautelomake, jossa pyydät asiakkailtasi julkisia kommentteja, joita voit julkaista referensseinä. Lomakkeen voi lähettää asiakkaille sähköpostitse, tai se voi olla kotisivuillasi. Lomakkeessa kannattaa selkeällä tavalla pyytää lupa kommenttien julkaisemiseen.

Yksi keino kerätä asiakasarvioita löytyy Zeckit-palvelusta, josta löytyvät kaikki Suomen yritykset, myös sinun yrityksesi. Yrityksestäsi on tehty valmis yritysprofiili, jossa näytetään yrityksesi taustatiedot, saadut asiakasarviot sekä tulkinta yrityksesi tilasta.

Kuten olet tätä lukiessasi varmasti jo huomannut, tyylejä referenssien keräämiseen on monia. Mutta jotta joku löytäisi referenssit, niin ne pitää tietenkin myös julkaista jonnekin ihmisten nähtäville. Yksi näppärä väline referenssien julkaisemiseen ja jakamiseen on Zeckit-yritysesite, jonka voit lisätä vaikkapa yrityksesi sähköpostin allekirjoitukseen tai jakaa someseuraajillesi.

Lue täältä lisää yritysesitteestä


Lue lisää aiheesta