« takaisin

Laurin taloissa on tunnelmaa

21.6.2017

The Rasmus -yhtyeestä ja soolourastaan tunnettu Lauri Ylönen tuli kevään aikana suomalaisille tutuksi upeiden talojen suunnittelijana Laurin talot tv-ohjelman myötä. Muusikko kertoi, että musiikkitaustasta on paljon hyötyä talojen suunnittelussa ja luomisprosessissa.

Laurin taloissa on tunnelmaa

Kuva: Lauri Ylönen; Alex Bolotowsky (Alvardag)

– Luulen, että siitä on enemmän hyötyä kuin ymmärränkään. Kun on tehnyt koko elämänsä musiikkia, on tullut kyky suunnitella asioita pään sisällä, mikä auttaa luomisprosessissa ja ideoinnissa. Olen käyttänyt esimerkiksi sellaista metodia, että kehitän kappaleen tai suunnitelman mahdollisimman pitkälle mielessäni ennen kuin kosken instrumenttiin tai kynään. Heti kun otan skittan tai kynän käteen ja alan piirtää viivoja, alan samalla ikään kuin lukitsemaan mahdollisuuksia ja sulkemaan ovia. Mitä enemmän pystyn abstraktisti ajatuksissani tekemään suunnitelmia, sitä parempi. Monesti törmään yhtäläisyyksiin musiikin ja suunnittelun välillä, Ylönen sanoo.

Kaikki lähtee hyvästä ideasta

- Pitää olla ensin idea. En lähde tekemään kappaletta, jos siihen ei ole hyvää syytä, koska koen, että se on silloin merkityksetöntä. Sama on ideoidessa asuntoa tai muita tiloja. Ensin pitää olla syy ja tarve. Tuntuu hauskemmalta lähestyä asioita siten, Ylönen sanoo.

- Arkkitehtuuri on kiinnostanut minua aina ja enemmän viimeisen viidentoista vuoden aikana. Pienestä lähtien minua on kiinnostanut työmaat. Keskeneräisessä ja valmistuvassa jutussa on jotakin erityistä, kun ei vielä tiedä mitä siitä syntyy. Mahdollisuuksien maailma kiinnostaa. Kun oma työ on sellaista instrumenttien hiplausta, vain vähän konkreettista, rakentamisen konkretia tuo hyvää vastapainoa, Ylönen kertoo.

Laurin kolme periaatetta suunnittelussa:

Elämyksellisyys

Ekologisuus

Kotoisuus

- Suunnittelen kokeillen ja fiilistellen, pienet detaljit ja tilan flow ovat tärkeitä. Reitti eteisestä olohuoneeseen voi olla elämyksellinen retki. Mietin miten tilasta saa kodikkaan, jännän ja lämpimän esimerkiksi korkeuseroja hyödyntäen. Tyylini on melko suoraviivainen mutta kodikas, Ylönen kertoo.

 

 Lue myös yrittäjän vinkit, kuinka teet intohimonkohteestasi itsellesi työn.


Lue lisää aiheesta