« takaisin

Koronaviruskriisin keskellä pienetkin teot auttavat yrittäjiä

8.4.2020

Koronan aiheuttama kriisi ja epävarmat ajat koskettavat meitä kaikkia. Yhdessä voimme kuitenkin auttaa toisiamme tiukassa paikassa, ja onneksi kaikki kynnelle kykenevät voivat kantaa kortensa kekoon monin eri keinoin. Me Zeckit-tiimissä innostimme yrityksemme kaikkia työntekijöitä tukemaan tuttuja ja tuntemattomia yrittäjiä koronakriisin keskellä. Tässä postauksessa työntekijämme kertovat, mitä pieniä tekoja ovat tehneet yrittäjien hyväksi. 

Koronaviruskriisin keskellä pienetkin teot auttavat yrittäjää

Lahjakortti voi auttaa yrittäjää pahimman yli

”Ostin lahjakortin aivan ihanaan kampaamoon, jonka asiakkaana olen ollut jo vuosia. Yrittäjä pyysi asiakkailtaan apua tässä tiukassa tilanteessa ja ostin heti lahjakortin tulevaa käyttöä varten.”

Koronan talousvaikutusten kukistamisessa moni luottaa lahjakorttien voimaan. Ajatuksena on, että yritykset välttävät mahdollisen konkurssin lahjakorttien tuoman rahavirran avulla. Asiakas puolestaan saa haluamansa palvelun – esimerkiksi hieronnan, kasvohoidon tai kampaamokäynnin – koronasta aiheutuvien rajoitteiden purkauduttua ja elämän palatessa ennalleen.

”Ostin lahjakortin kahden hengen illalliselle ravintolaan, josta pidämme, ja mieheni osti lahjakortin hierontaan sekä vuosijäsenyyden parturiin.”

Jos lempikampaajalla ei juuri nyt ole mahdollisuutta lahjakortin myymiseen, kannattaa tilannetta seurata ja ostaa lahjakortti mahdollisuuksien mukaan myöhemmin.

”Odotan jännityksellä, saako vakiokampaajani avattua lahjakorttien myynnin hius-, kauneus- ja hierontapalveluiden markkinapaikkaan, jotta voisin ostaa seuraavaa kampaaja-aikaani varten lahjakortin jo etukäteen.”

Kukat tuovat iloa elämää – ja rahaa pienyrittäjän kassaan

Osa meistä suuntasi kukkakauppaan piristämään niin omaa mieltä kuin kotia.

”Huomasin Facebookissa paikallisen kukkakaupan kampanjan, jossa pyydettiin tukea näinä vaikeina aikoina. Olen ollut heidän asiakkaanaan jo vuosia ja toivoin, että omalla pienellä panoksellani voisin olla mahdollistamassa sen, että heidän toimintansa olisi mahdollista jatkua koronakriisin aikana ja sen jälkeen. Heiltä oli mahdollista tilata suoraan kotiin viikonlopuksi viikonloppukimppu, joten päätin tilata itselleni ja lasteni päiväkodin henkilökunnalle kimput ja tukea yritystä!”

”Hain kukkia perhetapahtumaan kotini lähellä olevasta kukkakaupasta. Siinä sivussa tuli ostettua rakkaalle ystävälle chilintaimi ja itselleni parvekekukka. Uskon, että jokainen yrittäjän kassaan kilahtanut euro on tässä tilanteessa eteenpäin. Haen toisen chilin myöhemmin itselleni.”

Nettishoppailun huumaa

Koronan vuoksi myös verkkokauppojen myyntimäärät ovat olleet huimassa kasvussa. Verkkokauppojen käyttäminen onkin tällä hetkellä fiksu valinta, sillä ylimääräisten ihmiskontaktien välttäminen on nyt äärimmäisen tärkeää. Siispä myös me olemme suunnanneet nettikaupoille!

Olen nettishoppaillut tavallista ahkerammin ja suosinut pieniä verkkokauppoja. Tilasin Jyväskylästä asti ihanaa pienen yrityksen valmistamaa teetä, jota olen ennen ostanut isommasta ruokakaupasta. Ostin myös pitkään himoitsemiani juomalaseja pienestä Pohjois-Suomessa toimivasta putiikista.

”Lastemme innolla odottama konsertti peruuntui koronan vuoksi. Lipputuloja ei voinut lahjoittaa suoraan bändille, minkä vuoksi tilasimmekin lapsille kasan fanipaitoja ja muutaman levyn heidän verkkokaupastaan. Nyt huugi-guugit jatkuu kotona fanipaidat päällä!”

”Tilasin vaatteita kotimaisesta nettiputiikista ja lapsiani ilahdutin tilaamalla leluja kotimaisesta lelukaupasta. Näin tuli samalla tuettua lempiputiikkiani sekä suomalaista perheyritystä.”

Aina verkkokaupasta ei kuitenkaan tarvitse tilata tavaroita tai vaatteita, vaan yrittäjää voi tukea myös esimerkiksi ruoka- tai juomatilausten muodossa.

Lempipanimoni avasi verkkokaupan paikatakseen ravintolamyynnin katoa (ja lyhentääkseen face-to-face-kohtaamisten pituutta). Tilaus tehty ja haettu onnistuneesti! Tonic-vesien maahantuojalta lähti alta kaikki tapahtumat. Mies innostui tilaamaan laatikollisen vesiä kotiin – kaupan päälle tuli vielä oven raosta vinkit siihen, miten mitäkin makua pitäisi yhdistellä.”

Lähiliikkeet ja -tuottajat tarvitsevat myös tukea

Olet varmaankin törmännyt koronakriisin keskellä sosiaalisessa mediassa support your local – kannata paikallista -ajatteluun, jossa tuotteita kannatettaan ostamaan lähiyrittäjiltä? Myös me olemme kantaneet kortemme kekoon lähiliikkeiden ja paikallisten tuottajien tukemisessa.

”Olemme hankkineet kananmunat, omenamehut ynnä muut ruokatuotteet paikallisen lähiruokarenkaan kautta. Ostamalla suoraan tuottajalta kannamme oman kortemme kekoon.”

”Ostan puutavaraa kesän rakennusprojekteihin paikallisilta yrittäjiltä, vaikka niin on kalliimpaa. Tarkemmin miettien, ostan kaiken muunkin vain paikallisilta pienyrittäjiltä muutenkin.”

Kurkkaa aiemmasta postauksestamme lisää vinkkejä yrittäjien auttamiseen


Lue lisää aiheesta