« takaisin

Hyvinvointia edistävät työtilat

25.10.2018

Työ on muuttunut viime vuosikymmeninä paljon. Moni työntekijä voi tehdä työnsä kannettavalla missä tahansa ja milloin vain. Tällä hetkellä vanhat toimitilat eivät useinkaan tue parhaalla mahdollisella tavalla ihmisten terveyttä ja työn tekemistä. Tilojen tulisi olla suunniteltu ihmisiä varten ja palvella mielellään 24/7, sanoo tila- ja konseptisuunnittelija, muutosjohtaja Anne Munkki, joka suunnittelee hyvinvointia edistäviä tiloja yrityksille ja yksityisille.

Hyvinvointia edistävät työtilat

”Suunnittelin esimerkiksi juuri kaksi neuvotteluhuonetta hotellille. Lähtöajatuksena oli, että tila on kaikkien käytössä: henkilökunnan, asiakkaiden ja vierailijoiden. Tilasta luotiin monikäyttöinen, jolloin sen käyttöaste saatiin maksimoitua. Tila synnytti myös uusia palvelukonsepteja, jotka lisäsivät tilojen markkina-arvoa”, Munkki kertoo.

”Hyvinvoiva ihminen tuottaa huikealla tavalla enemmän kuin huonosti voiva. Tiloilla onkin suuri merkitys työhyvinvoinnin edistämisessä. Silti aika harvoin työntekijöitä otetaan tilasuunnittelussa keskiöön ja kysytään heiltä, millaiset tilat auttaisivat työssä jaksamista ja onnistumista. Tärkeintä on miettiä ihmisten omaa sisintä: mikä on merkityksellistä? Kun voi itse hyvin, voi huolehtia lähimmäisistään ja miettiä, mitä voisi tehdä tässä maailmassa paremmin”, Munkki vinkkaa.

Hyvinvointia edistävät työtilatVerkostoissa on voimaa

Vaikka yrityksellä ei olisi suuria resursseja, pienilläkin stepeillä voi edistää hyvinvointia. ”Esimerkiksi pienyrittäjän kannattaa etsiä sopivia toimijoita ja verkostoja, joiden kanssa voi alkaa yhdessä suunnitella tiloja. Enää ei tarvitse luoda omaa tilaa, vaan voi mennä sopivan toimijan tiloihin tai perustaa yhteistilan. Näin eri alojen osaajia saadaan yhteen ja markkinointiakin pystytään tekemään laajemmalle yleisölle kuin vain omille asiakkaille ja kontakteille”, Munkki neuvoo.

Aina tilaa ei tarvitse luoda itse, vaan voi hyödyntää jo olemassa olevia paikkoja. Toimistotilan voi vuokrata kahdeksi päiväksi viikossa ja muuten tehdä töitä paikoissa joissa viihtyy. Jos haluaa kiinteän toimipisteen, suunnittelussa lähdetään liikkeelle siitä, kuka tilassa työskentelee. Samalla kannattaa miettiä, mille yhteistyökumppaneille tiloja voisi tarjota ja samalla jakaa kustannuksia ja osaamista.

Hyvinvointia edistävät työtilatTyötila oman fiiliksen mukaan

”Suunnittelijana tykkään itse tehdä töitä rauhassa, luonnon läheisyydessä. Vastapainoksi kaipaan välillä hektisempää ympäristöä ja silloin menen kahvilaan tai johonkin kauniiseen paikkaan, esimerkiksi näyttelyyn. Tilan valitsemiseen vaikuttaa se, millaista elämä on ollut lähiaikoina. Sovitan työt muuhun elämään enkä oikeastaan tunne olevani töissä. Voin tehdä töitä milloin vaan. Toivottavasti jatkossa mahdollisimman moni pystyisi miettimään, mikä heille on tärkeää ja miten he voisivat paremmin. Työ on osa elämää. Kun viihtyy omassa elämässään, niin työtkin hoituvat hyvin”, Munkki kertoo.

”Jos työ on perinteistä paikkaan ja aikaan sidottua, tilasta voi tehdä todella viihtyisän pienillä asioilla. Panostaminen taukotiloihin ja vessaan kannattaa. Tilasta voi tehdä rauhoittumisen ja rentoutumisen paikan. Tilojen tulisi olla energisoivia niin, että tulee tunne, että tässä tilassa saan paljon energiaa. Väreillä ja luonnon tuomisella tilaan saa aikaan rauhoittavan ympäristön. Luontoa voi tuoda sisätiloihin viherseinän, luonnonmateriaalien, oksien, kasvien, kivien ja luonnon värien avulla”, Munkki neuvoo.

 

Löysitkö mielenkiintoisen yhteistyökumppaniyrityksen? Ennen kuin säntäät suin päin tekemään sopimuksia, kannattaa yhteistyökumppayrityksen taustat tsekata kunnolla.

Lue täältä vinkit, kuinka tarkastat näppärästi yhteistyöyritysten taustat


Lue lisää aiheesta