« takaisin

”Hyvä työyhteisö ymmärtää, että elämään mahtuu muutakin tärkeää kuin työ”

01.6.2021

Hyvä työyhteisö ymmärtää että elämään mahtuu muutakin tärkeää kuin työ

1.6. vietetään kansainvälistä vanhemmuuden päivää, minkä kunniaksi päätimme pohdiskella blogissamme vanhemmuuden ja työn yhdistämistä. Vastuu Groupilla on töissä monia pienten ja suurempienkin lasten vanhempia, joiden ajatuksia keräsimme vanhemmuudesta, työstä ja perhe-elämästä. Mahtuipa mukaan myös hauskoja tarinoita, kuinka lapset onnistuvat rikastamaan vanhempiensa muuten niin tasaista työarkea kaikenlaisilla kommelluksilla.

Työn ja vanhemmuuden vaihtelevat roolit tuovat merkitystä elämään

Moni työntekijämme kertoi työn ja perhe-elämän yhdistämisen hyviksi puoliksi, kuinka työ ja perhe tuovat elämään vaihtelevat, merkitykselliset ja toisiaan tasapainottavat roolit, joissa voi tuntea onnistuvansa, kun koko minuus ei ole sidottu vain työminään tai vanhemmuuteen. Yksi työntekijämme kiteytti asian näin: ”On mahtavaa, kun silloin kun on paska päivä töissä, niin lasten kanssa saa onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia ja päin vastoin.”

”Työn ja vanhemmuuden yhdistäminen on jatkuvaa tasapainoilua ja varsinkin lasten ollessa vielä pienempiä, tunne siitä, että on koko ajan väärässä paikassa, on vahvasti läsnä. Mutta siinä tasapainoilussa on mielestäni myös homman juju: koen, että olen paljon parempi vanhempi, kun saan käydä työssä, jossa minua arvostetaan muussa roolissa kuin äitinä. Kliseisesti sanottuna saan toteuttaa ja kehittää itseäni ammatillisesti, mikä on hyvää vastapainoa futiskentän laidalla seisoskelulle ja pienten poikien ainaisille Minecraft-jutuille. Työpaikan sosiaalisen elementin merkitys on todella suuri”, kertoi eräs työntekijämme.

Muuan työntekijämme vitsaili perhe-elämän olevan myös hyvää lääkettä tylsyyteen ja kehittävän erinomaisesti ongelmanratkaisutaitoja, joille on töissäkin paljon käyttöä. Ja niinhän se onkin, että vanhemmuus voi opettaa työelämätaitoja.

Lapset huolehtivat etäpalaverien viihdenumeroista

Aina työn ja perhe-elämän yhdistäminen ei kuitenkaan mene kuin suomenruotsalaisessa huvilakaupunginosassa, ja lapset järjestävät työpäivän lomaan ylimääräistä huvitusta ja aktiviteettia. Erityisesti etäpalaverit ja kotona olevat lapset ovat saaneet aikaan huvittavia ja hieman nolojakin tilanteita: ”Tässä korona-aikaan on käynyt myös se perinteinen, eli mikki jäi päälle, kun komensin melko tiukkaan sävyyn lapsia. Työkavereita taisi vähän naurattaa, kun näkevät mua harvoin vihaisena.”

Yksi työntekijöistämme kertoi, että kahden pienen lapsen äitinä eteen tulee yhtä jos toistakin jännittävää hetkeä työpäivän lomassa. ”Huomaan esimerkiksi kesken palaverin, että lapsi on kiivennyt korkealle puuhun, ja joudun keskeyttämään koko palaverin, jotta voin hakea hänet alas. Toinen "hauska" sattuma oli, kun olin toimarimme ja yhden hallituksen jäsenen kanssa puhelimessa ja tyttärelläni kävi pieni vessavahinko. Sekoilin sanoissani, jolloin keskustelukumppanit luulivat, että vahinko kävikin minulle.”

”Tapasin eilen uuden työntekijämme Teamsin välityksellä ensimmäistä kertaa. Samassa huoneessa istui kolmasluokkalaiseni, joka katsoi YouTubesta videoita, nauraa hekotteli kovaan ääneen ja piereskeli miehekkäästi. Selvensin kollegalle, että se en ollut minä ja jatkettiin juttua. Joskus vastaava tilanne olisi voinut nolottaa, nyt se toimi jäänmurtajana. Kertoo paljon meidän rennosta ja perhemyönteisestä kulttuurista sekin!” eräs vastuugrouplainen kertoo.

Tiukassa paikassa perhe menee edelle ja kollegoilta löytyy ymmärrystä

Vastuu Groupilla halutaan tukea ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, myös perhe-elämän nopeasti vaihtuvissa ja yllättävissä kuvioissa. Moni vastaajista kertoikin, kuinka työn ja perhe-elämän yhdistäminen on meillä helppoa ja joustavaa, ja myös kollegat suhtautuvat ymmärtäväisesti ja myötätunnolla yllättäviin poissaoloihin. ”Täällä ei katsota kieroon, jos on kipeän lapsen takia pois töistä, vaan saa myötätuntoista kannustusta, myös niiltä työkavereilta, joilla ei ole lapsia. Minusta Vastuu Groupin yksi paras puoli on se, että yritys on niin lapsimyönteinen.”

Pari työntekijäämme oli myös sitä mieltä, että perheen ja työn yhdistäminen ei oikeastaan ole mikään ”juttu”, mitä pitäisi sen kummemmin miettiä: ”En ole oikeastaan koskaan Vastuu Groupilla työskennellessäni miettinyt työn ja perheen yhdistämistä, eli silloinhan kaikki sujuu kuten pitääkin. Täällä vanhemmuuteni on osa (työ)persoonaani, eikä sitä tarvi mitenkään korostaa, saati piilottaa.”

”Mä ajattelen, että kaikki on elämää, ja just nyt vanhemmuus kuuluu mun elämään, en ajattelen erityisesti, että yhdistän tässä jotain ja joku muu ei samalla tavalla yhdistä. Kaikilla on ne oman elämän jutut, joiden pitää olla tasapainossa työelämän kanssa. Kannatankin tasa-arvon nimissä perhevapaiden jakamista 50/50 molemmille vanhemmille, jos on kaksi vanhempaa, ja näin ollen myös kulujen jakamista tasaisemmin työnantajien kesken”, kertoi toinen vastuugrouplainen.

Itseohjautuvuus tukee työn ja vanhemmuuden yhdistämistä

Myös se koettiin erittäin positiiviseksi asiaksi, ettei Vastuu Groupilla tarvitse valita uran ja perheen välillä, vaan molemmat voi saada: ”Olen kiitollinen, että meillä työnantaja aidosti tukee työssä onnistumista ja samalla joustaa erilaisissa vanhemmuuteen liittyvissä haasteissa ja tilanteissa. Olen tosi iloinen, että ei ole tarvinnut tehdä "valintaa" uran ja vanhemmuuden välillä, vaan olen saanut todella paljon tukea siihen, että voin onnistua molemmissa.”

”Suurperheessä joku aina jossain iässä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää aamusta iltaan saakka. Pitää hakea kipeitä lapsia hoidosta tai setviä teinien tötöilyjä. On sattunut ja tapahtunut paljon ja aina on työnantaja ymmärtänyt, kun ilmoittaa, että nyt pitää tehdä perhejuttuja. Ei tämä joka paikassa onnistuisi. Minä en pystyisi yhdistämään jäykemmässä järjestelyssä töitä ja perhe-elämää yhteen”, eräs suurperheen isä huokaisee.

Myös itseohjautuvuus omien töiden järjestelyssä ja aikataulutuksessa helpottaa pienen lapsen vanhemman arkea: ”Olen tehnyt kohta nelivuotiaan esikoistyttäreni syntymästä asti lyhennettyä työviikkoa, enkä kyllä vapaaehtoisesti palaisi enää aiempaan. Myös autonomia oman työn ohjaamisessa ja aikataulussa on ollut aivan kullanarvoista. Vanhemmalle osuu toisinaan kohdalle päiviä, kun huonosti nukutun yön tai lasten kiukkujen jäljiltä aivotyö on riekaleista. Tällöin voi vaihtaa työlistalla alun perin olleen keskittymistä vaativan suunnittelutehtävän rutiinihommiin – tai tehdä tavallista lyhyemmän päivän ja tunnit sisään myöhemmin, kun on paremmassa työvalmiudessa.”

”Olen vuoroviikkovanhempi, mikä näkyy periaatteessa niin, että joka toinen viikko keskityn vähän enemmän lapsiin ja esimerkiksi heidän harrastuksiinsa. On hienoa, että työt eivät ole kelloon ja paikkaan niin tiukasti sidottuja, ettei tämä onnistuisi. Arjen kuokkavieraissa eli kaiken maailman sairasteluissa ja murheissa on lohdullista tietää, että työyhteisö ymmärtää, että elämään mahtuu muutakin tärkeää kuin työ. Kun ilmoittaa työkavereille, että lapsi on kipeä, on Slackin sydänreaktio huojentava: työasioista ei tarvitse nyt murehtia”, yksi työntekijöistämme iloitsee.

Perhe-elämän ja työn yhdistämisen onnistumisen salaisuus käy hyvin ilmi tästä erään vastuugrouplaisen lausahduksesta:

”Työn ja vanhemmuuden yhdistäminen, kuten vanhemmuus ylipäänsä, on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä. Tälle oppimatkalleni Vastuu Group on alusta asti osoittanut tukensa. ”

 

Tuulan kirjoitus jatkaa postaussarjaa, jossa kerromme yrityskulttuuristamme ja matkastamme itseohjautuvana organisaationa. Voit tilata blogipostauksemme sähköpostiisi ja pysyt näin ajan tasalla matkamme kulusta.

Jos haluat lukea muita yrityskulttuuripostauksiamme, suuntaa tänne.


Lue lisää aiheesta